Terve! Olen Aleksi Toivanen ja puuhastelen nyt toista kesääni Ramirentillä töissä Master Data Specialistina. Noin vuosi sitten keväällä huomioni kiinnitti yliopistoni firmatiimin julkaisema ilmoitus rakennuskonevuokraamo Ramirentin Master Data Specialistin hausta kesätöihin. Olin juuri viimeistelemässä kandidaatin opintojani tuotantotaloudesta sivuaineenani tietotekniikka, sekä olin aikaisemmin myös ollut yhden kesän töissä rakennustyömaalla, joten tämä työ kuulosti juuri minulle sopivalta. Lisäksi työskentely yhdessä Suomen ja koko Euroopan suurimmista konevuokraamoista kuulosti varsin houkuttelevalta.

Tieni Ramirentillä
Ensimmäisenä kesänäni sain ison tietopläjäyksen Ramirentin vuokraamasta kalustosta, sillä meneillään oli projekti yrityksen kaluston tuotedatan uudistamisesta ja yhtenäistämisestä. Oma tietämykseni tästä projektista sekä siihen liittyvästä kalustosta oli hyvin rajallista, joten tämä tarkoitti ainakin aluksi monien palaverien pitämistä eri tuotelinjojen tuotepäälliköiden ja muiden tahojen kanssa. Lisäksi työnkuvassa korostui tiedonhaku, Ramirentin ERP-järjestelmän ja Excelin käyttö.
Vaikka työsarka olikin suuri ja itselleni annettiin suhteellisen vapaat kädet oman osuuteni suhteen, sain työhöni aina apua tarvittaessa ja käyttööni mukavan työpisteen ja erinomaiset työvälineet. Lisäksi tällainen haaste saa jokaisen motivoituneen kesätyöntekijän huudahtamaan ”Challenge accepted!”. Näin ollen kuukausien työskentelyn ja tuotepäälliköiden piinaamisen jälkeen, kesän lopussa kiitos seisoi ja pääsin tyytyväisenä jatkamaan opintojani yliopistoni tarjoamassa Business Analytics -maisteriohjelmassa.
Tänä kesänä olen päässyt työskentelemään samantyyppisessä Ramirentin tuotteiden päädataa koskevassa projektissa ja mukaan on tullut vanhan lisäksi myös hieman SQL-kielen ja enemmän konsernitason kanssa työskentelyä. Työnsarkaa on tietenkin ollut myös tänä vuonna riittävästi, mutta ensimmäisenä vuonna saatu tietotaito on helpottanut työskentelyä huomattavasti. Myös omat maisteriopinnot ovat tuoneet osansa helpottamaan tietojärjestelmäprojektin toteutusta sekä siihen liittyvien toimintatapojen mahdollista optimoimista mm. tekoälyn avulla.
Viisi parasta asiaa Ramirentillä työskentelyssä
- Rento työilmapiiri
- Mielenkiintoinen toimintaympäristö
- Itseään haastavat työtehtävät
- Osaavat ja motivoituneet kollegat
- Hyvä yhteishenki ja työpaikkaviihtyvyys
Katso Ramirentin avoimet työpaikat.