Naistenpäivää on vietetty naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivänä jo reilusti yli sata vuotta, ja se onkin virallinen juhlapäivä useissa maissa. Modernissa yhteiskunnassamme naisten asema on jo huomattavasti tasa-arvoisempi kuin historiassamme, ja tänä päivänä voimmekin olla ylpeitä siitä edistyksestä samanvertaisuuden tavoittelussa, joka näkyy niin työpaikoilla, kuin muualla arkisessa elämässämme.

Konevuokraamomaailmassa naisten asema on Suomessa erinomainen. Esimerkiksi Ramirentillä työskentelee ammattitaitoisia naisia useissa eri toimenkuvissa, ja voimme ylpeänä todeta, että saamme tehdä töitä yhdenvertaisina miesten joukossa. Ramirentillä työntekijällä on mahdollisuus edetä urallaan sukupuolestaan riippumatta.

Historiaa ja perinteitä

Perinteisesti miehet osoittavat naistenpäivänä arvostustaan vaimoja tai tyttöystäviä, työtovereita ja äitejä kohtaan kukkien tai pienten lahjojen kera, tai yleisesti järjestämällä yhteistä aikaa. Naistenpäivän historiallinen merkitys unohtuu kuitenkin usein kaupallisen maailman hypetykseen: aina naisten sosiaalinen asema ei ole ollut oikealla tasolla.

Naistenpäivää alettiin viettämään ääni- ja työoikeutta vaativien naisten toimesta. Ennen naisilla ei ollut oikeutta ammattikoulutukseen ja työsyrjintä oli voimakasta. Miljoonat naiset keräsivät voimansa yhteen, ja alkoivat vaatimaan tasa-arvoa työelämään, ja samalla rauhan puolesta puhuvat naiset protestoivat sotaa vastaan. Vielä tänäkin päivänä taistelu yhdenvertaisuudesta jatkuu, sillä vanhat tavat ja asenteet ovat syvällä juurissamme ja erilaiset stereotypiat hankaloittavat naisten aseman jatkuvaa parantamista osaltaan myös Suomessa.

RamiNaiset

Ramirentiltä löydät ammattilaisia useilta eri toimialoilta. Naisten työroolit Ramirentillä eivät määräydy olettamusten tai fyysisten ominaisuuksien mukaan, vaan puhtaasti siitä, mihin naiset ovat päättäneet työurallaan ryhtyä ja mihin oma mielenkiinto on vienyt. Miesvaltaiselta rakennusalalta ja rakennusalaa tukevista toiminnoista löytyy tänä päivänä paljon asiantuntevia naisia, joilla on erityisosaamista ja asennetta suorittaa annetut työtehtävät ammattitaidolla.

RamiNaisia toimii muun muassa johtotehtävissä, aina työnjohdosta yritystä kantaviin hallinnollisiin toimiin, sekä asiakaspalvelussa vuokrakoneiden äärellä, markkinointia kehittämässä, torninosturinkuljettajana, kurottajakuljettajana, ”päällikkötason hommissa” vetämässä suuria projektikokonaisuuksia ja asiakkuuspäälliköinä neuvottelemassa ja luomassa siltoja asiakkaan ja Ramirentin välille, sekä monessa muussa työnkuvassa, joissa ei pelätä käsien likaamista, kun on kyse asiakkaan palvelemisesta sujuvasti ja positiivisella asenteella.

Tänään naistenpäivänä tuntuu erityisen hyvältä olla osa Ramirent-perhettä, jossa tarjotaan mahdollisuuksia edetä työurallaan ja arvostetaan jokaisen työpanosta ja osaamista. Tietotaitoa jaetaan avoimesti, ja jokainen voi halutessaan kouluttaa itseään lisää. Talon sisällä tuetaan työtovereita, ja Kuopion Ramirentillä sanonta kuuluukin: ei tehdä urakalla, vaan porukalla! Kaikki on vain asenteista kiinni, sillä meistä naisista on moneksi.

Oikein ihanaa naistenpäivää!