Maatiloilla sesonki lähenee ja viimeistään nyt on hyvä suunnitella, miten sesongin kiireet ja haasteet ratkaistaan kustannustehokkaasti.

Eräs merkittävä kustannustekijä on konekustannus. Perinteisesti tilat ovat omistaneet koko koneketjun. Isommilla tiloilla on ollut uudemmat, isommat ja kalliimmat koneet ja pienemmillä tiloilla vanhemmat, pienemmät ja halvemmat koneet. Isommilla tiloilla konekalustoon sidottu pääoma on suuri kuluerä ja pienemmillä taas vanhempien koneiden korjaus- ja ylläpitokulut ovat merkittäviä. Kummassakin tapauksessa koneiden käyttöasteessa olisi kuitenkin huimasti parantamisen varaa. Eli kustannukset/hehtaari ovat suuria.

Omalla konekalustolla työt eivät myöskään välttämättä suju kaikkein tehokkaimmin. Tämä johtuu siitä, että oma konekalusto on yleensä kompromissi tarpeista, tai investoinnin suuruus on sellainen, ettei jokaista konetta ole voitu mitoittaa juuri sopivaksi.

 

Jakamistalous myös maaseudun tulevaisuutta

Jakamistalous on tämän ajan suurin trendi. Pääoma ja aika ovat rajalliset. Tilat, jotka pystyvät käyttämään pääomaa tehokkaimmin menestyvät myös tulevaisuudessa. Koneiden jatkuvasti kallistuessa ja tilojen kasvaessa pääoman käytön tehokkuus on erittäin tärkeää. Kuinka paljon konekalustoon on mahdollista tai edes järkevää sitoa pääomaa? Kannattaako kaikkea omistaa itse? Löytyykö tilalta osaamista, jota voisi hyödyntää liitännäiselinkeinon muodossa, mutta kalusto puuttuu? Esimerkkinä tällaisesta voisi toimia kaivuu-urakointi.

 

Konevuokraamo maatilan apuna

Ramirent on kansainvälinen, yksi Euroopan suurimmista konevuokraamoista. Meillä on laaja tarjonta rakennuskoneita laidasta laitaan. Rakennusteollisuus perustuu hyvin pitkälle vuokrakoneiden käyttöön, sillä Suomen suurimmat rakennusliikkeet ovat yksi toisensa jälkeen luopuneet koneiden omistuksesta. Edes suuri rakennusliike ei saa riittävästi käyttöastetta omille koneilleen. Maataloudessa vastaavaa ei ole vielä tapahtunut, mutta haluamme avata tämän keskustelun. Jokaisen meistä kannattaa kyseenalaistaa vallitsevat toimintamallit ja ennakkoluulottomasti pohtia toisenlaisia ratkaisuja.

Laajasta valikoimastamme löytyy paljon koneita, joita voi myös käyttää maataloudessa. Nostan esiin muutamia esimerkkejä:

Kurottajat: Monella maatilalla on tänä päivänä käytössään kurottaja. Varsinkin monella karjatilalla tällainen on päivittäin käytössä. Kurottajan hankintahinta on todella korkea ja käytettynä se taas on erittäin kallis korjattava. Kuitenkin tietynlaisissa töissä kyseinen laite on todella hyvä.

Uudet kylvökoneet ovat monesti niin korkeita, ettei normaalin etukuormaajan nostokorkeus enää tahdo riittää koneen täyttöön. Onko juuri tämä se tarve, mitä varten tilalla on iso etukuormaaja tai kurottaja? Jos kurottajan vuokraisi kylvöajaksi, voisiko nyt kylvökoneen täyttöön käytetty traktori olla pienempi? Vai voisiko kevään koneketjusta jättää kokonaan yhden traktorin pois ja tällä tavalla vähentää tilan traktorimäärää? Tai jos tilalla on kurottaja, mutta muut työt kuin kylvökoneen täyttö voitaisiin hoitaa etukuormaajalla, olisiko mahdollista vuokrata kurottaja sesonkiin ja hoitaa lopun vuoden työt edullisemmalla kalustolla?

Pyöräkuormaajat: Olemme vuokranneet pyöräkuormaajia salaojitustyömaille ja esimerkiksi aumakoneiksi. Nämä kummatkin työt ovat hektisiä ja niissä työtehon merkitys on suuri. Aika on rahaa. Tehostaako iso pyöräkuormaaja aumalla työtä niin paljon, ettei traktorilla kannata tehdä kyseistä työtä? Sama koskee ojitustyömaiden kuormaustöitä. Maata siirretään ja soravaunuja pitää täyttää niin, ettei ojituskone pysähdy.

Kaivinkoneet: Onko valtaoja tukossa, kaipaavatko tiekunnan tiet kunnostusta? Oikeasti vuokrakoneella voi hoitaa kaivuu-urakointia kannattavasti, ilman omaa sitoutunutta pääomaa.

Marjatiloilla on monesti erilaista sesonkityövoimaa. Työntekijät tarvitsevat tauko- ja sosiaalitiloja, joiden tulisi mielellään olla lähellä työkohdetta. Näihin tarkoituksiin on mahdollisuus vuokrata erilaisia työmaatiloja. Tiloissa on keittiöt tai ne sisältävät vessat ja suihkut. Hajallaan oleville pelloille levittäytyneiden työntekijöiden johtamisessa on aina haastetta. Peltojen välillä kulkemiseen on esimerkiksi mönkijä kätevä väline. Marja- tai juuresvarastolla taas vuokratrukki on kätevä väline.

Mönkijä omenatarhalla.

Koneiden pesu ja huolto on myös osa työtä. Monesti tilan kuumavesipesuri on käytössä vain joitain päiviä vuodessa. Miksi omistaa kallis laite, jos sen voi vuokrata vain tarpeeseen hankintahinnallaan vuosikymmeneksi? Samoin on laita erilaisen imurikaluston kanssa.

 

Kaikenlaista maatilan huoltotöihin

Edellä kerrottu koskee kaikkea huolto- ja kunnossapitotyötä. Ramirentiltä löytyy monenmoista – isoja pulttipyssyjä, mig/mag-hitsauskoneita ja vaikkapa plasmaleikkureita. Kaikki nämä ovat erittäin kalliita hankittavaksi, mutta vuokrakoneilla tilan kärrynrakennusprojektikin onnistuu. Sesongissa voi olla tarpeen sähköistää joitain rakennuksia. Näihinkin tilapäisen sähköistyksen rakentaminen vuokratulla sähkökalustolla voi tulla yllättävän edulliseksi.

Hoitamalla osan konetarpeista vuokraamalla voit vähentää pääomaa sitovien koneidesi määrää tai muuttaa konekalustosi edullisemmaksi.