Työturvallisuuskoulutuksia on monenlaisia, ja niissä on merkittäviä eroja. Kaikilla koulutuksilla on kuitenkin yhteinen tavoite: työturvallisuuden edistäminen työpaikoilla. Työturvallisuuslain mukaan työnantaja voi itsenäisesti päättää työntekijöille annettavasta koulutuksesta, palveluntuottajasta, koulutuksen suoritustavasta sekä mahdollisesta lisäkoulutuksen tarpeesta. Koulutukset eivät korvaa lakisääteistä työnantajan antamaa työpaikkakohtaista perehdytystä, mutta ne ovat hyvä keino varmistaa työntekijöiden yhtenäinen ymmärrys työturvallisuudesta. Tarkistathan ennen koulutuksen tilaamista, onko työpaikkasi määritellyt, millainen työturvallisuuskoulutus tulee olla suoritettu.

Työturvallisuuskortti on rekisteröity tavaramerkki, jonka käyttöoikeudet omistaa Työturvallisuuskeskus (TTK). Pätevyys on suosittu monilla aloilla, joten työmaalle pääsyä hallinnoiva taho tai tilaaja saattaa edellyttää työskentelyn ehdoksi nimenomaan TTK:n Työturvallisuuskortti®-koulutusta. Koko päivän koulutuksesta (7,5 h) on mahdollista saada myös kuljettajan ammattipätevyyden jatkokoulutusmerkintä. Työturvallisuuskortti osoittaa, että sen haltija on suorittanut työpaikoilla laajasti edellytettävän työturvallisuuskoulutuksen. Suosittelemme koulutusta, mikäli työskentelet useilla eri työmailla tai alihankkijana.

TTK:n Työturvallisuuskortti®-koulutus on saatavilla perinteisenä lähikoulutuksena sekä etänä webinaarina lähes päivittäin. Webinaarikoulutukseen osallistutaan tiettynä päivänä ja tiettyyn aikaan etäyhteyden kautta. Työturvallisuuskorttikoulutus on mahdollista suorittaa kertauskoulutuksena (4,5 h), mikäli pätevyys on vielä koulutuspäivänä voimassa. Kyseistä koulutusta ei voi suorittaa itsenäisenä verkkokoulutuksena!

PSK 6803 Työturvallisuuskoulutus on PSK 6803 -standardin mukaisesti sertifioitu työturvallisuuskoulutus, joka on täysin itsenäisesti verkkokurssina suoritettava. Tarjoamamme PSK 6803 Työturvallisuuskoulutus on sertifioitu riippumattoman kolmannen osapuolen toimesta. Sertifioinnin ja auditoinnin on suorittanut kansainvälinen varmennuksen ja riskienhallinnan asiantuntija, maailman johtava luokituslaitos DNV.  Joustava ja vaivaton verkkokurssi on suunniteltu erityisesti teollisuuteen ja tuotantolaitoksiin.

Muita työturvallisuuskoulutuksia

On olemassa myös muiden osapuolien kehittämiä itsenäisiä työturvallisuuskoulutuksia. Ne voivat olla oppilaitosten, yritysten tai minkä osapuolen tahansa kehittämiä ja jopa yhtä päteviä kuin edellä mainitut työturvallisuuskoulutukset. Tämän takia onkin erityisen tärkeää aina tarkistaa tilaajalta, pääurakoitsijalta, työnantajalta tai siltä osapuolelta, jonka tiloissa tai työmaalla työskentelee, mitkä ovat heidän vaatimuksensa: vaaditaanko jotain tiettyä standardisoitua työturvallisuuskoulutusta, onko yrityksellä joku oma perehdytyskäytäntö vai minkälaisia erilaisia vaatimuksia mikäkin osapuoli asettaa? Suomen laki ei edellytä minkään tietyn tahon erillistä työturvallisuuskoulutusta.

Samoin monta kertaa tulee kysymyksiä siitä, mitkä käytännöt ovat jossain muussa maassa tai maailmalla. Ne on syytä aina tarkastaa kyseisen maan viranomaisilta sekä yritykseltä, jonka työpaikalle on menossa. Suomessa suoritetut koulutukset eivät välttämättä kelpaa ainakaan suoraan, mutta antavat varmasti myös hyvän pohjan, mikäli muissa maissa vaaditaan toisenlaisia työturvallisuuskoulutuksia.

Mies seisoo keltaisen taustaseinän edessä ja etualalla näkyy putoamissuojausvälineitä pöydällä.

Valitse siis teille sopivin koulutus laajasta koulutuskalenterivalikoimasta osoitteessa www.ramipro.fi. Tai ota yhteyttä koulutukset@ramirent.fi-osoitteeseen, niin autamme mielellämme esimerkiksi yrityskohtaisissa koulutuksissa, joissa tulemme paikan päälle kouluttamaan juuri niitä työturvallisuusasioita, mitkä teidän yrityksellenne ovat tärkeitä.

Lue lisää PSK 6803 Työturvallisuus-koulutuksestamme.