Ramirent Finland sijoittui viidenneksi alle 50 kesätyöntekijää työllistävien yritysten sarjassa Tutkitusti hyvä kesäduuni 2026 -tutkimuksessa. Tutkimuksessa kartoitettiin kesätyöntekijöiden kokemuksia 50 suomalaisessa organisaatiossa.
Tutkimuksen toteutti Iro Research Duunitorin toimeksiannosta. Kesällä 2026 toteutettuun tutkimukseen vastasi yhteensä 2 987 kesätyöntekijää 50 suomalaisesta työpaikasta. Ramirentin kesätyökokemuksen keskiarvo oli 4,63 asteikolla 1–5, ja kyseisellä tuloksella mahtui viiden parhaan joukkoon omassa sarjassa.
Kesätyöntekijöiden arvioissa Ramirentin vahvuuksiksi nousivat erityisesti työnhakukokemus ja työturvallisuus. Kesätyöntekijät antoivat erityisen korkeat mahdollisuudesta oppia työssä uusia asioita sekä fyysisen työympäristön, työvälineiden ja työtapojen turvallisuudesta.
Ramirent Finlandin henkilöstöjohtaja Anne Luodonpää pitää sijoitusta arvokkaana tunnustuksena koko henkilöstölle.
”Haluamme tarjota kesätyöntekijöillemme turvallisen ja kannustavan alun työelämään sekä mahdollisuuden oppia ja kehittyä käytännön työssä. On erityisen ilahduttavaa, että juuri oppimismahdollisuudet, turvallisuus ja sujuva työnhakukokemus näkyvät vahvuuksina myös kesätyöntekijöiltämme saadussa palautteessa. Tämä tunnustus kuuluu koko Ramirentin henkilöstölle ympäri Suomen, erityisesti niille työyhteisöille ja esihenkilöille, jotka ottavat kesätyöntekijät osaksi arkea ja tukevat heidän onnistumistaan työssään”, Luodonpää sanoo
Tutkitusti hyvä kesäduuni -tunnus perustuu kesätyöntekijöiltä kerättävään palautteeseen. Tutkimuksessa arvioidaan muun muassa työnhakukokemusta, oppimismahdollisuuksia, perehdytystä, oikeudenmukaisuutta ja työturvallisuutta. Tunnus kertoo työnantajan sitoutumisesta hyvän kesätyökokemuksen tarjoamiseen ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.
Lisätietoja:

Tutustu Ramirentiin työnantajana
