Projektitoimiston projektikoordinaattorit työskentelevät kuudella paikkakunnalla eri puolilla Suomea ja vastaavat Ramirentin teline- ja sääsuojaprojektien tukitoiminnoista ja laskutuksesta sekä toimivat työnjohdon apuna projektin koko elinkaaren ajan.
Tiimin henkilöstö ei ole yli vuoteen päässyt tapaamaan toisiaan kasvokkain. Haastavasta vuodesta on kuitenkin suoriuduttu erittäin mallikkaasti. Yhteiset Teams-koulutukset ja -palaverit, avoin vuorovaikutus, töiden jakaminen ja organisoiminen sekä tiimin jäsenten toisiaan kannustava tekemisen meininki ovat mahdollistaneet tämän. Oman työn merkityksen ymmärrys on tiimissämme tärkeää, ja tähän panostamme.
Selkeät töiden järjestelyt ja toimintaohjeet eli yhteiset pelisäännöt mahdollistivat ja helpottivat projektitoimiston töiden jatkuvan sujuvuuden myös Ramirentin uuden ERP-järjestelmän käyttöönoton yhteydessä vuoden 2020 lopulla. Hyvää yhteispeliä syntyy, kun noudatamme pelisääntöjä, autamme ja kannustamme toisiamme. Tämä yksinkertaisuudessaan on mahdollistanut matkan hyvästä tiimistä huippujengiksi.
Hyppy tuntemattomaan
Keskellä kiireisintä kesäsesonkia ja ERP-projektin hektisintä vaihetta projektitoimiston pohjoisimmalla toimipisteellä Rovaniemellä aloitti uusi työntekijä. Alla Heidin kuvaus siitä, millaista oli aloittaa työt, kun uusien töiden opettelu perehdytyksen jälkeen on tapahtunut etänä ja lähimmät työkaverit istuvat satojen kilometrien päässä. Miten toimivat prosessit ja työohjeet ovat auttaneet häntä omassa hyvinkin vaihtelevassa työssään.
”Hei, olen Heidi ja toimin Rovaniemellä Ramirentin projektitoimistossa projektikoordinaattorina. Työtehtävänäni on koordinoida ja laskuttaa Lapin alueen teline- ja sääsuojaprojekteja. Aloitin Ramirentillä elokuussa 2020. Olen osa hajautettua Projektitoimiston tiimiä, jossa me tiimin jäsenet teemme työtä eri puolilla Suomea.
Olen alanvaihtaja matkailualalta, jossa lopetin työt lokakuussa 2018. Valmistuin Lapin ammattikorkeakoulusta tradenomiksi kesällä 2019. Ennen aloittamistani Ramirentillä tein henkilöstöhallinnon töitä palkanlaskijana. Sain sitten mielenkiintoiselta ja monipuoliselta kuulostavan työtarjouksen Ramirentiltä. Työilmoituksessa luki, että työnkuvani muotoutuu taitojeni ja työni mukaan. Se on kyllä pitänyt paikkansa.
Ala ei ole ollut minulle ennestään lainkaan tuttu, joten ikään kuin hyppäsin tuntemattomaan ottaessani työn vastaan. Ennen Ramirentillä aloittamista en ollut ikinä kuullutkaan telineistä tai sääsuojista, saati niiden käyttötarkoituksista. Voisi sanoa, että maailma on avartunut reilussa puolessa vuodessa erittäin paljon. Uutta on saanut oppia joka päivä, mikä pitää työni mielenkiintoisena ja mielekkäänä.
Sain perusteellisen perehdytyksen Suutarilassa Projektitoimiston toimintaan. Lisäksi sain lisäkoulutusta Pohjoisen asioihin Oulusta ja Teamsin välityksellä kollegoiltani ympäri Suomen. Korona-aika on tehnyt virtuaalisesti tiimin kanssakäymisestä entistä tärkeämpää. Koska hoidan työtehtävääni yksin Rovaniemeltä käsin, ovat erilaiset virtuaaliset kanavat tärkeitä minulle yhteydenpitoon tiimini kanssa. Yhteistyö on sujunut loistavasti ja pystyn luottamaan esimieheeni ja työkavereihin asiassa kuin asiassa.
Aloitukseni Ramirentillä oli kaiken kaikkiaan aika vauhdikas ja pääsin mielestäni hyvin nopeasti sisään toimintaan. Siinä auttoi varmasti hyvä perehdytys sekä selkeät toimintaohjeet. Olen päässyt helposti ja vaivattomasti sisään teline- ja sääsuojarakentamisen hallinnolliseen työhön sekä oppinut uusia järjestelmiä nopeasti. Odotan innolla tulevaa kesää ja mitä uutta ja mielenkiintoista se tuo tullessaan.”